Perhe ja salibandyperhe

Joskus elämä antaa ainutlaatuisia kokemuksia. Henkilökohtaisesti koin tällaisen maailman pysäyttävän ja sen myös hyvällä tavalla mullistaneen hetken uudenvuodenaattona, kun 2694 grammaa kauneutta syntyi keskelle kylmintä talvea ja viimaa (tästä syystä kirjoittelu on ollut vähäisempää viime päivinä). Sydän pakahtui pienen nefertitin katseesta. Nyt on aika opetella hiljalleen uutta arkea ja elämänrytmiä.

Salibandyerotuomarointi on antoisa harrastus, ja nyt pitäisi vauvanhoidollisten toimenpiteiden lisäksi opetella yhdistämään perhe-elämä, työelämä ja erotuomariperhe-elämä. Jos siitä ovat onnistuneet, ja onnistuvat jatkuvasti niin monet muutkin erotuomarit ja pelaajat, lienee minullakin siihen hyvä mahdollisuus.

Kiitos erotuomarivaliokunnalle Juha E. Sirkan välittämistä onnentoivotuksista. Neljän lapsen isänä hän voi kysyttäessä kertoa tälle noviisille vinkkejä näiden kahden haastavan lajin yhdistämisessä!

Koitan tulla jokseenkin järkiini ennen loppiaisen koitosta Joenzuussa (kummisetä Fordell on luvannut herätellä, jos ajatus harhailee ennen ottelua).  Lupaan myös jatkossa yrittää olla laittamatta näitä vaavinkuvia tänne, koska eihän "kirppu" liity millään tavalla tämän blogin teemaan. Antakaa siitä anteeksi arvoisat salibandyperheen jäsenet; olen hetkellisesti täysin oikeustoimikelvoton.