maanantai 29. elokuuta 2011

Varusteasiat puhututtavat

Ennen kauden alkua kuulee erotuomareiden usein puhuvan varusteasioista. Tällä kertaa keskustelu tuntuu olevan tavanomaista voimakkaampaa. Aiheet, ja mahdollisesti myös huhut, joita korviini on kantautunut, ovat jokseenkin seuraavat:

1. Naisten liigaryhmä ei vihellä ensi kaudella "raitapaidalla", ryhmä ei saa uusia sukkia ensi kaudeksi eikä yhtenäistä lämmittelyasua liiton taholta.

Saamani tiedon mukaan ryhmä harkitsee yhtenäisen lämmittelyasun ostamista omasta pussista.

2. Alue-erotuomaritoiminnassa edellytetään, että varusteet tilataan sen sopimuskumppanin kautta suoraan, vaikka esimerkiksi erotuomarikerhon tilaamana paidat tulisivat huomattavan paljon halvemmiksi. Ilmeisesti salibandyliitto saa oman osuutensa "välistä" jokaisesta tilatusta erotuomaripaidasta. Mikäi asia on näin, erotuomarille menettelyssä on kysymys viime kädessä lisääntyneestä välillisestä kulusta, mikä kerryttää salibandyliiton kassaa.

Saamani tiedon mukaan tietyt tahot suunnittelevat erotuomaripaitojen hankkimista ohi liiton "tilauskanavan". Asia voi johtaa kimurantteihin erotuomarikerhojen ja salibandyliiton välisiin keskusteluihin. 

************

On ymmärrettävää, että yleisen taloustilanteen ollessa vaikea ja yritysten markkinointibudjettien joutuessa leikkurin alle myös salibandyliitto ry. pyrkii minimoimaan menoja entistä tarkemmin ja tehostamaan rahankeruuta.  

Voidaan kuitenkin pohtia, onko tarkoituksenmukaista, että pääsarjatason erotuomarit hankkivat talkoomeingillä lämmittelyasuja, viheltävät edellisen kauden haisevilla sukilla, ja että alue-erotuomareita "pakotetaan" rahankeräysmielessä ostamaan paitoja kalliimmalla kuin niitä olisi saatavilla muualta.

Tällaisia kysymyksiä tulisi aina pohtia laajemmasta perspektiivistä kuin liiton vuosibudjetin yksittäisinä (ja myös suhteellisen vähäisinä) lukuina. Salibandy on ymmärtääkseni pitkään kärsinyt, ainakin suurimmissa kaupungeissa, jonkinasteisesta erotuomaripulasta. Erotuomaritoiminnan houkuttelevuus harrastuksena perustuu pitkälti erotuomariusbrändiin. Suorien tai epäsuorien maksujen lisääminen erotuomareille ja jokavuotiset varusteongelmat ovat omiaan huomattavasti heikentämään tätä imagoa. Tietyllä tavalla se voidaan tulkita myös viestinä erotuomaritoiminnan arvostusta kohtaan lajin ja liiton sisällä.

***************

ps. Miesten liigaryhmässä on aika ajoin keskusteltu varustetoiminnan "ottamisesta omiin käsiin". Ymmärrettävästi Salibandyliiton 100 %:sti omistama Salibandyliiga Oy haluaa pitää kiinni erotuomarivarusteiden tuomista mainoseuroista. Varusteissa ja niiden toimituksissa ilmenneet ongelmat sekä sopimusprosesseihin ja reklamaatioihin liittyvät henkilöstöresurssit huomioon ottaen kokonaistaloudellisesti Oy:lle saattaisi kuitenkin olla parasta luopua tästä toistuvasta ruljanssista. Samalla saataisiin paremmin allokoitua henkilöstöresursseja liiton sisällä. Ja mikä parasta: jokavuotinen varustevalitus ja -spekulaatio loppuisi.