lauantai 21. tammikuuta 2012

Cupin finaalipäivä! Juhlivatko tuomaritkin?


Suomen Cupin mestaruus ratkeaa tänään Tampereella. Joukkueet, Classic ja ERÄ, järjestänevät vauhdikkaan tapahtuman, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Televisiosta peli näyttää hitaammalta kuin kentän pinnasta. Siispä oma toivomukseni on, että tänään saa mennä kovaa.

Cupin huipentuma lienee myös kauden välihuipentuma erotuomariparille Mikael Montonen – Valtteri Mikkola.  Cupin finaaleihin ei turhia miehiä nimetä. Siispä erotuomarikansan kannattaa raahautua tänään vähintäänkin putkitelevision ääreen! Kun en omista omaa putkitelevisiota, päätin lähteä Tampereelta Ouluun asti katsomaan peliä. Vaatimattomina miehenä Valtteri totesi nimityksestä seuraavasti:

-Rehellisesti sanoen edes ajatus tämänkaltaisesta mahdollisuudesta (finaalinimitys) ei ollut mielessä. Tunnelma itse peliin on odottava ja jännittynyt, mutta silti hyvä ja innostunut.

Erotuomareille tällaisia paikkoja tulee harvoin. Juhlimiseen ei MonMik -parilla kuitenkaan ole varaa, kun karavaani suuntaa kuulemma seuraavana päivänä Vaasaan divarikarkeloihin.

ps. Valtteri on muuten myös kovan luokan salibandypolitrukki ja liittohallituksen mies. Se on hyvä. Erotuomareiden oikeusturva vaatii portinvartijan myös pääkallopaikalle.  Mikael puolestaan toimii todistetusti Turun erotuomarivälinevarastona. Jos unohdat vaikkapa shortsisi kotiin, soita Mikaelille! Vastaavaa palvelua ei saa Tampereelta, ei edes Tomi Gröhniltä!


torstai 19. tammikuuta 2012

Innanen monessa mukana

Erotuomari Jukka Innanen on ollut monessa mukana. Ei ole kuin muutama viikko, kun erotuomarilegenda pelasti uima-altaan pohjalle vajonneen tytön, joka selvisi hengissä. Innanen itse sai pelastustoimenpiteestä keuhkokuumeen.

Tänään on uutisoitu Innasen julkaisemasta kirjasta "Ryhmänohjaus estämään nuorten syrjäytymistä". Innanen vaatii kouluun pelisääntöjä ja opettajille enemmän oikeuksia. Juttu löytyy tästä.

Innanen on ihan asian ytimessä. Jos erotuomari eivätkä pelaajat tiedä, millä säännöillä peliä pelataan, ei tästä seuraa kuin kaaosta. Innanen on kingi, eikä pressaksikaan olisi pitkä matka näillä julkisuusmeriiteillä! Siinä jäävät Saulin palmussa kiipeilyt toiseksi!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kakku on jaettu - suunnistajat löysivät rastinsa





Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt vuoden 2012 valtionavustukset liikuntajärjestöille. Valtion tuki liikuntajärjestöille on tänä vuonna 1,1 miljoonaa euroa viimevuotista enemmän. Suomen Salibandyliiton saama avustus on 869 000 euroa. Kasvua edellisvuodesta on 66 000 euroa (paakallo.fi).


Hienoa. Salibandy onnistui lobbauksessa kasvattamaan pottia 66 tuhannella eurolla. Eniten rahaa sai haalittua Suomen palloliitto (2 me), mikä on ihan luonnollista. Onhan Paavo futismiehiä jopa fanaattisuuteen asti. Jos Timpasta tulee pressa, niin potkupallolla on edessään kissanpäivät! Johtaahan presidentti ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa, ja jalkapallo on ulkopeli! 


No, silmiini osui jakojäännöksiä tutkiessani kuitenkin sellainen yksityiskohta, että suunnistusliitto sai yhteisestä kakusta 890.000,00 euroa eli salibandyakin enemmän. Verrataanpas vähän faktoja:


Suunnistus: harrastajia 35.000 
Salibandy: harrastajia 354.000 (lähde: kansallinen liikuntatutkimus)


Toisin sanoen suunnistusliitto on onnistunut lobbauksessaan haalimaan pelimerkkejä harrastajamäärään suhteutettuna kymmenkertaisen määrän salibandyliittoon verrattuna. Verotuloista salibandyharrastaja saa 2,45 euroa kun suunnistajan osuus on 25,42 euroa. Aikamoinen ero. Millä se selittyy? Katsojaystävällisyydellä? Medianäkyvyydellä?


Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan salibandya seurasi paikan päältä vähintään kerran vuodessa 2009-2010 150.000 katsojaa. Määrä on kasvanut vuodesta 1994 126.000 katsojalla.


Suunnistus keräsi katsomoihin vuonna 1994 34.000 katsojaa. Kasvu on kuitenkin ollut hurjaa, kun 2009-2010 katsojia on ollut kokonaista 39.000.


Kaikella kunnioituksella suunnistusta kohtaan, mutta miten tämä on mahdollista? Onko suunnistuksen ykkösnyrkki vain niin paljon (media)seksikkäämpi kuin yksikään salibandynpelaaja, että suunnistusliitto tarvitsee lisää rahaa uusien kaunokaisten saattamiseksi maailmankartalle? Vai onko kysymys siitä, että suunnistusliitto on vain löytänyt rastinsa (Paavon) eduskuntatalolta salibandyliittoa ja muita lajiliittoja paremmin?