lauantai 29. tammikuuta 2011

Kurkistus kulisseihin

Journalisti-erotuomari I-P Airola on jälleen kunnostautunut. Käykää lukemassa, miltä Magical Games näyttää erotuomarin vinkkelistä.

Juttu löytyy tästä.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Vaarallinen peli

1. Asiasta ei liene laadittu tilastoja, mutta väitän, että nykysalibandyssa yleisin rangaistuksen syy on "vaarallinen peli". Jos tarkastellaan esimerkiksi AC Hakin kahden viimeisen ottelun pöytäkirjoja, on yhteensä 7/9 rangaistuksista tullut tästä syystä.

2. Vaarallinen peli -rangaistuksia jaetaan vakiintuneen käytännön mukaisesti ainakin seuraavista tilanteista:
- pelaajat ryhtyvät tönimään ja repimään toisiaan pelikatkolla tai pelin ollessa käynnissä (Salomon)
- pelaaja tulee tilanteeseen suhteettoman kovaa esimerkiksi laitojen lähellä ilman että tapahtuu varsinainen taklaaminen, joka olisi viiden minuutin arvoinen rike (näin esimerkiksi eilen Loviisassa).
- pelaaja läpsäisee toista pohkeelle

3. Tuomitsemiskäytäntö on kuitenkin  varsin ongelmallinen säännön sanamuodon kannalta.

4. Pelisääntöjen 605 3) kohdan mukaan vaarallisesta pelistä tuomitaan, kun pelaaja syyllistyy vaaralliseen peliin mailallaan. Tähän kuuluvat hallitsemattomat mailan nostot palloa pelattaessa ja mailan nostaminen vaarallisesti tai häiritsevästi vastapelaajan pään lähelle.

5. Pelisäännön mukaan vaarallisesta pelistä tuomitaan siten, jos, ja vain jos, vaaralliseen peliin syyllistytään mailalla. Erotuomarit - allekirjoittanut mukaan lukien - tulkitsevatkin sääntöä sen sanamuodon vastaisesti tuomitessaan vaarallisen pelin syyllä jos jonkinmoisista "häröilyistä".

6. Ongelma on se, että säännöistä ei oikein löydy sopivaa pykälää esimerkiksi pienen nahinan varalta. Sääntöjen mukaan sovellettavaksi tulisi kahakka (OR) tai mahdollisuuksien mukaan myös epäurheilijamainen käytös (2+10). Kukaan ei kuitenkaan sovella näitä sääntöjä pieniin vääntöihin ja hyvä niin. Huippusalibandysta ei ole syytä kitkeä tunnetta pois ylireagoimalla vain sen vuoksi, että säännöt eivät sanamuotojensa puitteissa tarjoa mahdollisuutta lievempään reagoimiseen.

7. Kysymyksessä on eräänlainen Communis Opinio salibandypiireissä. Ilmiö on mielenkiintoinen, eikä se rajoitu pelkästään tähän sääntöön. Taidankin tarkastella jatkossa muutamaa muutakin esimerkkiä, miltä osin huippusalibandy on pelinä irtautunut sääntöjen sanamuodoista.

8. Lopuksi, ikään kuin ennakoiden tulevaa, liitän tähän otteen voimassaolevasta rakennuskaaresta. Säännöt ja niihin liittyvät merkitykset ja tulkinnat tosiaankin muuttuvat ajan myötä.

Rakennuskaari 12 luku 1 §:

Jos useammilla on yhteinen terhometsä, niin sopikoot keskenänsä oikealla ajalla, kuinka monta sikaa siinä voipi elättää, ja laskekoon sitten kunkin sinne sikoja metsäosansa mukaan. Jos joku heistä laskee sinne useampia, olkoon toisilla valta ottaa ne kiinni, ja hän vetäköön sakkoa markan joka sialta ja korvatkoon vahingon. Jos hänellä itsellänsä ei ole niin monta sikaa, kuin hän osallensa saisi elättää, olkoon hänellä valta vuokrasta laskea sinne muiden sikoja. Jos hän ei sitä tee, käyttäkööt toiset vapaasti hänen osansa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Perhe ja salibandyperhe

Joskus elämä antaa ainutlaatuisia kokemuksia. Henkilökohtaisesti koin tällaisen maailman pysäyttävän ja sen myös hyvällä tavalla mullistaneen hetken uudenvuodenaattona, kun 2694 grammaa kauneutta syntyi keskelle kylmintä talvea ja viimaa (tästä syystä kirjoittelu on ollut vähäisempää viime päivinä). Sydän pakahtui pienen nefertitin katseesta. Nyt on aika opetella hiljalleen uutta arkea ja elämänrytmiä.

Salibandyerotuomarointi on antoisa harrastus, ja nyt pitäisi vauvanhoidollisten toimenpiteiden lisäksi opetella yhdistämään perhe-elämä, työelämä ja erotuomariperhe-elämä. Jos siitä ovat onnistuneet, ja onnistuvat jatkuvasti niin monet muutkin erotuomarit ja pelaajat, lienee minullakin siihen hyvä mahdollisuus.

Kiitos erotuomarivaliokunnalle Juha E. Sirkan välittämistä onnentoivotuksista. Neljän lapsen isänä hän voi kysyttäessä kertoa tälle noviisille vinkkejä näiden kahden haastavan lajin yhdistämisessä!

Koitan tulla jokseenkin järkiini ennen loppiaisen koitosta Joenzuussa (kummisetä Fordell on luvannut herätellä, jos ajatus harhailee ennen ottelua).  Lupaan myös jatkossa yrittää olla laittamatta näitä vaavinkuvia tänne, koska eihän "kirppu" liity millään tavalla tämän blogin teemaan. Antakaa siitä anteeksi arvoisat salibandyperheen jäsenet; olen hetkellisesti täysin oikeustoimikelvoton.