keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Suomelle haastava playoff -sarja; uhka vai mahdollisuus?

1. Suomen tie finaaliin salibandyn MM-kisoissa kulkee todennäköisesti niin, että puolivälierissä vastaan tulee Tsekki, välierässä Sveitsi ja finaaleissa totuttuun tapaan Ruotsi.  Länsinaapurimme ei saa pudotuspelivaiheessa yhtään maata vastaansa "isosta neljästä", mikä on kyllä MM-kisahistoriassa varsin poikkeuksellista, mutta tervetullutta.

2. Itse näen asiassa Leijoinien kannalta paljon positiivista. Ensinnäkin sinivalkoiset pääsevät pelaamaan oikeita pelejä kaksi kappaletta ennen finaalia, kun Ruotsi pelailee vain katusählyhöntsiä ennen finaalia. Pelituntuman kannalta tällä täytyy olla suuri merkitys. Suomelle ei tule finaalissa samanlaista shokkivaikutusta "oikean" pelin maailmaan kuin Ruotsille. Suomi pääsee myös ajamaan sisää pelitapaa aidossa ympäristössä ja hienosäätämään koostumuksia oikeita pelejä varten.

3. Uhkana on tietysti se, että Suomi ottaa kuokkaan joko Tsekiltä tai Sveitsiltä. Jos näin käy, niin finaalipaikka ei ollut ansaittu ja on ihan turha spekuloida, jossitella ja voivotella ottelukaavioilla. Jos Suomi voittaa, niin kasvanut itseluottamus näkyy pallovarmuutena - mikä mielestäni on parista ottelusta puuttunut helppojakin maita vastaan. Se kuuluisa ensimmäinen kosketus ei kaikilla pelaajilla ole ollut lähelläkään sitä tasoa, mihin kompetenssi riittää.

4. Toinen potentiaalinen vaara on pelaajien fyysinen kuormitus. Etenkin minua huolestuttaa parin kokeneemman kaartin pelurin osalta, miten kolmen oikean pelin putki lyhyen ajan sisään vaikuttaa fyysiseen suoritustasoon. Saa nähdä, miten Fox Kettunen ottaa tämän huomioon pelitavassa ja peluutuksessa - vai ottaako ollenkaan?

5. Ruotsi saa siis etua kevyemmistä peleistä fyysisen kuormittavuuden näkökulmasta, mutta Suomi tärkeästä pelituntumasta. Ottaen huomioon sen tosiasian, että Ruotsi ajaa sisään jo uutta kokemattomampaa sukupolvea, voi tällä pelituntumaan liittyvällä edulla olla ratkaiseva merkitys kun pelataan tämän lajin suurimpien paineiden alla. Suomen vedettyä kokeneella pakalla kahdet hyvät kenraaliharjoitukset, voivat pelaajat nauttia finaalista eivätkä mailat tärise väärissä paikoissa.  Ruotsin "poikaset" saattavat hyvinkin juoksennella ylilatautuneena ja hermostuneena puntit tutisten sinne tänne.

6. Asiassa on tietysti penkkiurheilijan kannalta se hyvä puoli, että televisiosta saa nyt seurata oikeita salibandyotteluita kolmen pelin verran, kun aikaisemmin niitä on totuttu näkemään vain kaksi.

Suomi tulee ottamaan kolmannen maailmanmestaruuden putkeen ja Tatu täräyttää Maamme -laulun Kauppatorilla!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti